Menu

Silmäluomileikkaukset

Iän myötä iho veltostuu, niin myös silmän alueen iho. Ihon veltostumiseen vaikuttavat ennen kaikkea ikä ja perintötekijät, mutta myös koko elämän aikana ihon saama ultraviolettisäteily ja tupakointi ovat merkittäviä tekijöitä.

Silmäluomien ihon kimmoisuus vähenee aiheuttaen ylimääräisen ihopoimun ylä- ja alaluomiin. Toisinaan tähän liittyy rasvakudoksen työntyminen luomen lihaskerroksen alle. Oireina voi olla silmien väsyminen, päänsärky, haavaumat, hankaavat silmäripset, näkökentän kaventuminen tai tilanne voi olla vain kosmeettisesti häiritsevä.

Silmäluomileikkaukset suorittaa erikoislääkäri, joka on erityisesti perehtynyt silmän alueen luomileikkauksiin. Hoito suunnitellaan yhdessä leikkaavan lääkärin kanssa, jonka vuoksi leikkausta edeltää vastaanottokäynti lääkärillä.
 

YLÄLUOMILEIKKAUS

Yläluomileikkauksella hoidetaan roikkuvia tai pullottavia yläluomia, tällöin poistetaan ylimääräinen iho ja ylimääräinen rasvakudos. Leikkaus tehdään paikallispuudutuksessa ja kotiin pääsee lyhyen seurannan jälkeen samana päivänä. 

Alaluomileikkaus

Alaluomileikkauksessa poistetaan löystynyttä ihoa ja lihasta sekä mahdollisesti silmäpussin sisällä olevaa rasvaa. Silmäluomileikkaukset tehdään puudutuksessa. Kotiutuminen tapahtuu lyhyen seurannan jälkeen.
 

Leikkauksen jälkeen

Mustelmat ja turvotus voivat kestää leikkauksen jälkeen 1-3 viikkoa. Ne häviävät itsestään ja eivätkä vaikuta lopputulokseen. Ompeleet poistetaan 5-7 vuorokautta leikkauksen jälkeen.


Ohjeet

1.

Varaa aika silmäluomileikkauksia tekevälle erikoislääkärille.

2.

Vastaanottokäynnillä lääkäri tutkii silmäluomesi ja tekee leikkaussuunnitelman. Käynnin yhteydessä varataan aika leikkaukseen.

Kustannukset

Toimenpiteen kustannukset määräytyvät toimenpidekohtaisesti toimenpiteen vaativuuden mukaan. Kela-korvausta saa (Kelan ohjeiden mukaisesti). Toimistomaksu 17 e veloitetaan käynnin yhteydessä.

Olemme useiden vakuutusyhtiöiden pitkäaikainen yhteistyökumppani. Lue lisää vakuutussopimuksistamme


Diacor Hoitotili tarjoaa mahdollisuuden joustavaan maksutapaan. Voit halutessasi jakaa summan osiin pidemmälle maksuajalle.

Toimipisteet

Keskusta

Keskuskatu 7
00100 Helsinki

Maanantai - torstai 7-20
Perjantai 7-19
Lauantai 9-18
Sunnuntai 12-18
   
24.12. 7-13
25.-26.12. 12-18
31.12. 9-18
1.1.17 12-18
6.1. 12-18

Ruoholahti

Porkkalankatu 22 A
00180 Helsinki

Maanantai - torstai 7.30-20
Perjantai 7.30-18
   
   
23.12. 7.30-16
24.-26.12. Suljettu
5.1.17 7.30-18
6.1.17 Suljettu

Asiantuntijat

Lassila Kai

Plastiikkakirurgi

Plastiikkakirurgian erikoislääkäri

Popov Pentscho

Plastiikkakirurgi

LT, plastiikkakirurgian ja kirurgian erikoislääkäri. Esteettisen plastiikkakirurgian toimenpiteet, yläluomileikkaukset, ihokasvainten poistot, luomen poistot, ihokasvainkirurgia 

Sarmela Johanna

Silmälääkäri

Silmäkirurgi. Silmäluomikirurgia, silmäluomien virheasennot ja plastiat, näpyt ja kasvaimet