Menu

Laserleikkauksesta telkkarin ääreen

Espoolainen Tuija Katila katseli telkkaria kotisohvallaan eräänä huhtikuisena iltana. Päivällä hän oli käynyt Diacorin taittovirheenkorjausleikkauksessa. TV:tä katsellessa mieli oli onnellinen. Leikkaus tuntui onnistuneen täydellisesti.

Mietin voiko näkeminen olla tosiaan näin helppoa.

Tuija Katila, 49, on ollut aktiivinen liikkuja koko elämänsä. Silmälasit hän sai jo lukioikäisenä, mutta niitä ei useinkaan tullut pidettyä. Ne olivat aina joko tiellä, huurussa tai märät sateen jäljiltä. Piilolinssejä Katila sen sijaan käytti, koska ne sopivat paremmin hänen elämäntyylinsä.

Hammashoitajana työskentelevä Katila tarvitsee liikuntaa työnsä vastapainoksi, koska töissä hartiat menevät helposti jumiin. Sitä välttääkseen Katila harrastaa kaikkea aina tanssista kuntonyrkkeilyyn ja kävelystä pyöräilyyn. Piilolinssit ja silmälasit tapaavat kuitenkin usein hidastaa menevää naista.

Näönparannuskirurgiaa Katila kertoo miettineensä jo pitkään. Lopullisen sysäyksen siihen antoi kuitenkin hyvä ystävä, joka kävi vastaavassa toimenpiteessä edellisenä syksynä. Katilaa hieman epäilytti siitä huolimatta, koska hän oli epävarma, voiko toimenpidettä tehdä moniteholasien käyttäjälle.

Viedäkseen asiaa eteenpäin Katila päätti mennä Diacorin yleisöluennolle. Siellä selvisi, että toimenpide sopisi myös hänelle. Aika tutkimuksiin varattiin jo seuraavana päivänä ja itse leikkaus tehtiin kuukausi myöhemmin.

Katila painottaa olevansa leikkaustulokseen erittäin tyytyväinen. Negatiivisia asioita toimenpiteestä hän ei keksi hakemallakaan, ellei hintaa oteta lukuun. Sekin tosin tuntuu hänen mukaansa melko kohtuulliselta, kun se rinnastetaan silmälaseihin ja piilolinsseihin tuhlattuihin rahamääriin. Leikkauksen hinta tuli lopulta kuitatuksi näin ajatellen aika nopeastikin, Katila myöntää.

Itse toimenpiteen Katila koki nopeaksi ja kivuttomaksi. Edes lyhyt kuivasilmäisyyden tunne ei häntä vaivannut. Kipuja ei ollut missään vaiheessa eikä esimerkiksi särkylääkkeisiin tarvinnut turvautua missään vaiheessa. Kaiken kaikkiaan leikkaus tuntui läpihuutojutulta, hän arvioi.

Tuija Katila kertoo valinneensa Diacorin juuri tuon rohkaisevan yleisöluennon perusteella. Se vakuutti hänet Diacorin osaamisesta ja asiantuntemuksesta.

Hinnoissahan ei juuri ole eroa, mutta upouudet laitteet antoivat ehkä hiukan turvallisemman olon. Erikoiskiitoksen haluan antaa Diacorin ihanalle henkilökunnalle. He ovat todellisia ammattilaisia eikä minun tarvinnut jännittää lainkaan.