Menu

Työkyvyttömät työntekijät unohtuvat helposti 

Ennenaikainen eläköityminen on kallista. Pienillä työnantajilla suurin riski on menetetty työpanos, mutta suuremmissa yrityksissä jo 2-3 henkilön aikainen eläköityminen aiheuttaa helposti satojentuhansien eurojen kustannuserän, muiden työkyvyttömyyden aiheuttamien kustannusten lisäksi.

Varsinkin kuntoutustuella olevista työntekijöistä kysytään usein, mitä heidän hyväkseen voisi tehdä.

Suuret työnantajat osaavat jo seurata kokonaisuutta ja kartoittaa tuella olevien tilannetta, mutta pienemmät työnantajat ”unohtavat” työntekijänsä liian usein, sanoo Diacorin työkykykoordinaattori Olli Kaidesoja.

Kaidesojan mukaan oikeaoppinen työkykyriskien hallinta lähtee kaikkien toimijoiden eli työnantajan, työntekijän, työeläkeyhtiön, työtapaturmayhtiön ja työterveyshuollon yhteistyöstä. Yksilö- ja esimiestason tukea tarjoaa moni taho, mutta sitä edeltävät yritystason toimenpiteet jäävät usein tekemättä. Yritysjohto ymmärtää euroja, mikä avaa keskusteluja yhä useammin.

  • Olemme saavuttaneet hyviä tuloksia, kun työ on aloitettu työkyvyttömyysriskien kartoituksella. Se tarkoittaa eläkeyhtiön, henkilöstöhallinnon, esimiesten ja työterveyden yhteistyötä, jossa fokus on varsinkin pitkissä sairauspoissaoloissa sekä kuntoutustuella olevissa henkilöissä. Tätä ”imurointivaihetta” seuraa riskiarvio, joka kattaa työkyvyttömyys- ja eläkekustannusriskit sekä työnantajan maksuluokkavaikutuksen arvioinnin. Viimeisessä vaiheessa laadimme seurantavälineen.

Kaidesojan mielestä oleellista on, että työnantaja tiedostaa henkilökuntansa työkykyriskien kokonaistilanteen.  Varsinkaan pienemmissä ja keskisuurissa yrityksissä ei kaikkia mahdollisuuksia riskin pienentämiseen välttämättä käytetä.

  • Tätä kautta ennenaikaista eläköitymistä ja työkyvyttömyyttä voidaan kuitenkin estää, Kaidesoja vakuuttaa.

Lisätietoja: Olli Kaidesoja, puh. 044 706 0114