Menu

Sormi poikki?

Oletko satuttanut sormesi? Jos se kovin kipeä ja turvonnut eikä sitä voi liikuttaa, kyseessä voi hyvin olla sormen murtuma. Muita mahdollisia murtuman tunnusmerkkejä ovat verenpurkauma tai virheasento. Käsikirurgi Outi Nieminen kehottaa huolellisuuteen sormivammojen hoidossa.

Tavallisimmin sormi murtuu, kun ihminen kaatuu tai putoaa jostakin ja ottaa alastulon kädellään vastaan. Joskus sormi voi myös jäädä puristuksiin. Urheilussa kontaktit joko palloon tai vastustajaan synnyttävät sormimurtumia. 

- Toisin kuin ihmiset usein luulevat, murtuman vaikeusaste ja jälkiseuraamukset eivät ole riippuvaisia murtumakappaleen koosta. Jo hyvinkin pieni murtuma voi tuhota sorminivelen nivelpinnan ja aiheuttaa nivelrikon, Nieminen sanoo.

Sormimurtuman keskimääräinen luutumisaika vaihtelee kahdesta kuuteen viikkoon, riippuen potilaan iästä ja murtuman tyypistä. Mahdollinen leikkaushoito ei sinänsä nopeuta paranemista, vaan leikkauksen tarkoituksen on korjata murtuman aiheuttama virheasento. 

Älä odota liian pitkään

Mahdollisen sormimurtuman kanssa ei lääkärin vastaanotolle lähtemistä kannata viivytellä turhan pitkään. Leikkauspäätös pitää tehdä viimeistään kahden viikon kuluessa vammasta. 

Valtaosa sormimurtumista on hyväasentoisia ja stabiileja murtumia, jotka pysyvät hyvässä asennossa, vaikka sormen vapaa liikuttaminen ja käyttö sallitaan heti. Korkeintaan lyhytkestoisesti voidaan käyttää sormilastaa tai terveeseen vierussormeen teippausta kivun hoitona. 

Hyvinkin pieni murtuma voi tuhota sorminivelen nivelpinnan ja aiheuttaa nivelrikon.

Osa sormimurtumista on kuitenkin instabiileja murtumia, joissa murtuneen sormiluun asento on ensivaiheessa huono. Se pitää vetää oikeaan asentoon ja kipsata. Tämän tyyppisissä murtumissa asento voi myös huonontua ja siksi murtumaa seurataan röntgenkuvin noin yhden ja kahden viikon kuluttua vammasta. 

Leikkaushoitoa tarvitaan, jos murtuman asentoa ei saada kipsaamalla hyväksi tai jos sormiluun virheasento uusii kipsihoidon aikana. Myös sellaiset murtumat, jotka vaurioittavat sorminiveltä aiheuttaen nivelpintaan pykälän, täytyy korjata leikkauksella.

Sormimurtuman oikean hoidon valinta edellyttää eri murtumatyyppien tuntemista ja käsikirurgista erityisosaamista ainakin muissa kuin hyväasentoisissa murtumissa. Hoitoratkaisut tulisi tehdä viimeistään kahden viikon kuluessa vammasta. Myös sormimurtuman jälkikuntoutuksessa käsikirurgi osaa auttaa yhteistyössä käsifysioterapeutin tai toimintaterapeutin kanssa.

Esko Heikkinen