Menu

Olkanivelen labrumvaurio - siis mikä?

Olkaortopedi Harri Heliö on nähnyt urallaan tuhansia eri tavoin oireilevia olkapäitä. Olkanivelen rustorenkaan eli labrumin ongelmat ovat melko yleisiä ja osa vastaanotolle tulevista potilaista osaa jo valmiiksi kertoa, että hänellä epäillään labrumvauriota. Suurin osa heistä ei kuitenkaan tiedä, mitä tämä vaiva tarkoittaa. 

Labrum on tiivis sidekudosrengas, joka kiinnittyy olkanivelen lapaluun puoleisen nivelkuopan reunoihin. Sillä on ainakin kaksi tehtävää, sillä se toimii sekä nivelkapselin kiinnittäjänä että nivelkuopan ”iskunvaimentajana”. Nivelkapseli taas on nivelen ympärillä oleva ”pussi”, jonka paksumpia kohtia kutsutaan nivelsiteiksi.

- Labrum repeää usein esimerkiksi olkanivelen sijoiltaanmenon yhteydessä. Kun labrum on irti, myös nivelsiteet eli nivelkapseli on irti. Kun nivelkapseli vaurioituu, kyseessä on useimmiten nimenomaan kapselin kiinnityskohdan vaurio.Kapselin muiden alueiden repeämät ovat harvinaisempia, Heliö kertoo.

Monet ihmiset tuntevat ”Kippari-Kallen lihaksen”: kun hauiksen pitkä jänne katkeaa, osa hauislihaksesta valuu alaspäin ja muodostaa jännitettäessä ”patin” olkavarteen. Hauiksen pitkä jänne kiinnittyy olkapäässä ylälabrumiin ja myös tämä voi revetä irti. Tällöin puhutaan ylälabrumin vaivasta, joka voi syntyä missä tahansa voimakkaassa väännössä tai nostossa. 

Ongelma on tuttu myös monille yliolan lajien harrastajille, kuten tennispelaajille tai lentopalloilijoille. Urheilussa sitä tavataan lisäksi kontakti- ja heittolajeissa. Tiedämme myös, että ylälabrumin kiinnitys löystyy useimmilla iän myötä. Tämä sekoitetaan helposti hoitoa vaativaan repeämään.

Tyypillinen potilas

Labrumin repeytymisen tyypillisin oire on olkapään epävakaus. Olkapää on löysä ja potilaalla on tunne, että se menee kovin helposti pois paikoiltaan. Sijoiltaanmenoja myös tapahtuu. Kipu sen sijaan ei ole itsestäänselvyys. Löysä olkapää ei välttämättä ole kipeä, vaikka joskus kipu voi olla ainoa potilaan kokema oire. Mutta olkapäässä voi olla labrumvaurio myös siten, että ihminen ei itse edes huomaa sitä. 

Heliön mukaan suurin osa oireilevista labrumpotilaista on alle 35-vuotiaita, joille on sattunut jokin selvä tapaturma. 

- Labrumvaurioista puhutaan aika helposti ja toki siitä voikin olla kyse. Olen kuitenkin tavannut paljon sekä vääriä että oikeita diagnooseja ja myös potilaita, joilla kuvissa näkyvästä labrumvauriosta huolimatta oireet johtuvat jostain muusta syystä.

Olkapäässä voi olla labrumvaurio siten, että ihminen ei itse edes huomaa sitä. 

Heliö muistuttaa, että lopullisessa diagnoosissa varjoaineella tehty magneettikuvaus on paras.

- Ilman nivelen sisäistä varjoainetta tehdystä kuvauksesta ei juurikaan voi varmuudella sanoa, näkyykö kuvassa rustorenkaan kiinnityksen vaurio vai ei.

Leikkaus vai ei?

Heliö sanoo painokkaasti, että pelkkä kuvissa todettu labrumvaurio ei useinkaan edellytä korjausta. Leikkauspotilaalla pitää olla oireita, jotka eivät ole helpottuneet kuntoutuksella. Nuorilla aktiivisilla potilailla voidaan kuitenkin harkita ensimmäisen sijoiltaanmenon jälkeen suoraan leikkaushoitoa. 

- Ikä, elämäntilanne, harrastukset ja monet muut asiat vaikuttavat leikkauspäätökseen. On käden toimivuuden kannalta koko lailla eri asia, pelaako harrastuksekseen shakkia vai lentopalloa. Painotan huolellisen tutkimisen merkitystä, sillä ennen leikkauspäätöstä on tiedettävä, mistä vaivat johtuvat. Jos leikkaukseen päädytään, oireiden on oltava siihen liittyviä. 

Labrumvaurion korjaus on tähystystoimenpide. Revennyt rustorengas kiinnitetään takaisin lapaluun nivelkuopan reunaan ankkureiden ja ompeleiden avulla. Niin sanotusta Bankartin leikkauksesta puhutaan, kun kyse on etulabrumin ja sijoiltaanmenon korjauksesta. Se ei ole pieni toimenpide, sillä Bankartin leikkauksen jälkeen käsi on ensin neljä viikkoa kantositeessä. Sitten alkaa useamman kuukauden kestävä kuntoutus. Sairausloman pituus on luonnollisesti työstä riippuvaa, parista päivästä moneen kuukauteen. 

Heliö sanoo kohdanneensa vastaanotolla myös turhaan tehtyjä labrumleikkauksia. Kyse on usein virheellisestä diagnoosista. Niitä syntyy, sillä magneettikuvaus on niin herkkä tutkimus, että sen kanssa tapahtuu myös ylidiagnostiikkaa. Tämä on saattanut johtaa tarpeettomaan korjaukseen, jossa diagnoosia ei ole suhteutettu potilaan oireisiin. 

- Käytännössä voimme sanoa, että magneettikuvan perusteella lähes jokaisella yli 50-vuotiaalla ihmisellä voidaan diagnosoida labrumvaurio. Useimmiten sillä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, eikä se myöskään tarvitse leikkaushoitoa.

Esko Heikkinen