Menu

Ikä tuo oireita

Kun ikää karttuu, lääkärissä on välillä hyvä käydä, vaikkei olisi oireita. Näin mahdolliset riskit voidaan havaita ja hoitaa ajoissa. Sisätautilääkäri Timo Honkanen suosittaa perustarkastusta kerran vuodessa autohuollon tapaan.

Honkasen potilaista moni on tottunut työelämässä työterveyshuoltoon ja säännöllisiin lääkärintarkastuksiin. Samaa halutaan jatkaa eläkkeelläkin. Myös nopea pääsy vastaanotolle on tärkeää.

– Terveyden ylläpito onnistuu parhaiten, jos asiakkaalla on oma, tuttu lääkäri. Diacorissa tämä on helppo toteuttaa. Asiakas voi pitää saman lääkärin, joka oli työterveyshuollossa tai valita toisen.

Omalääkärin valtti on, että hän tuntee potilaan ja pystyy nopeasti aloittamaan hoidon, jos jotain uutta ilmenee tai vanha vaiva uusiutuu. Mikäli tarvitaan jonkin erityisalan tuntemusta, hän auttaa löytämään siinä asiassa osaavimman lääkärin.

– Monet vakavatkin sairaudet voidaan hoitaa tehokkaasti, jos ne havaitaan ajoissa, Honkanen muistuttaa.
Diacorin palveluksessa on senioriasiantuntijoita, joiden kanssa voi ensin keskustella omaa terveyttä koskevista asioista. Tarpeen mukaan voidaan sopia tarkemmista tutkimuksista.

Yhteistyössä asiakkaan kanssa

Terveystarkastukseen ei juuri tule lähdettyä, jos ei ole huolestuttavia oireita. Moni ihminen saattaa jopa pelätä, että "lääkäri tekee hänet sairaaksi" ja määrää hoitoja heppoisin perustein.

– Tällaista lääkäri ei saa tehdä. Diacorissa kaikkia tutkimuksia lähdetään miettimään yhteistyössä asiakkaan kanssa. Katsotaan perusasiat, kuten paino, ruokailutavat, mahdollinen tupakointi ja tärkeänä asiana sukuhistoria. Onko suvussa ollut esimerkiksi sydäntauteja tai muistisairauksia?

Kolesteroliarvot kannattaisi tutkia. Kaikki on hyvin niin kauan kuin veri virtaa sydämen ja aivojen verisuonissa. Ilman tutkimuksia ei voida kuitenkaan tietää, missä kunnossa suonet ovat ja onko niissä kovaa kerrostumaa eli plakkia.

– Verisuonten ahtauman ensioire voi olla sydänkohtaus tai aivoinfarkti. Suonen sisäseinästä irtoaa plakkia, joka tukkii sydämeen tai aivoihin happea kuljettavan verisuonen. Riskin voisi helposti selvittää ennalta ja pienentää sitä lääkityksellä. 

Honkanen pitää ilahduttavana sitä, että yhä useammat miehet käyvät terveystarkastuksissa.

– Ja ilman vaimon painostusta, hän virnistää.

Verisuonten ahtauman ensioire voi olla sydänkohtaus tai aivoinfarkti.

Miehille on erityisen tärkeää seurata eturauhasen terveyttä. Verikoe antaa osviittaa asiasta, ja tarvittaessa tehdään lisäselvityksiä.

Toinen tärkeä alue on verisuonten kunto. Tupakka on suonille erityisen haitallista. Erektio-ongelmat ovat monesti ensioire verisuonien tukkeutumisesta. Verisuoniterveyden vaalimisesta on siten monenlaista iloa. 

Lääkäri ei tuijota pelkkää kolesteroliarvoa vaan katsoo kokonaisuutta. Terveellisesti syövä nuori nainen on aivan eri riskiluokassa kuin iäkäs, ylipainoinen, tupakoiva mies, vaikka molemmilla olisi sama kolesteroliarvo.

Lisää virtaa arkeen

Iän myötä kehossa tapahtuu monenlaista muutosta esimerkiksi lihasten, nivelten ja luuston toiminnassa. Muistioireita koskeviin epäilyihin kannattaa tarttua hanakasti.

Terveydentilan arviointia ja mahdollisen hoidon aloittamista nopeuttaa, jos hakeutuu suoraan kyseisen alan erikoislääkärille. Aina vaiva ei vaadi kiireellistä hoitoa, mutta turha on loputtomiin odotellakaan. Muistiasioissa myös muistihoitaja on hyvä ensimmäinen kontakti.

– Terveys on iso osa elämänlaatua. Esimerkiksi kaihileikkaus palauttaa näön ja lonkkaleikkaus lopettaa kivut ja mahdollistaa vapaamman liikkumisen. Nämä lääkäreille melko rutiininomaiset leikkaukset tuovat potilaalle paljon virtaa elämään.

Pieni muutos, iso vaikutus

Ihmisen omaa vastuuta terveydestään ei pidä aliarvioida: kaikki terveyden vaaliminen ei suinkaan ole lääkkeitä ja leikkauksia.

– Monelle on kertynyt liikapainoa, ja siihen liittyy hankalia sairauksia, kuten verenpainetta, diabetesta ja korkeaa kolesterolia. Usein luullaan, että vain raju laihduttaminen auttaa, mutta se ei pidä paikkaansa. Jo viiden prosentin painonpudotus parantaa selkeästi veriarvoja ja lieventää sairauksia.

Painon pudotessa yleensä lääkityksiä voidaan vähentää, joskus jättää ne jopa kokonaan pois. Lääkitysasiat käydään läpi terveystarkastuksen yhteydessä, mikäli asiakas niin haluaa.

– Aika pienetkin muutokset elintavoissa vaikuttavat paljon. Jo arkiliikunnan lisääminen auttaa: enemmän askelia, vähemmän istumista, Honkanen rohkaisee. 

Ilpo Salonen