Menu

Asiaa nuoren urheilijan selkäkivuista

Lanneselän rasitusosteopatia, paikallinen ylirasitukseen liitetty verenkiertohäiriö nikama-alueella, on tuttavallisemmin kutsuttuna ns. rasitusmurtuman esiaste. Lanneselän magneettikuvissa on tällöin nähtävissä turvotusta ja verenkierrollisia muutoksia lannenikamakaaren luukalvopinnalla, mutta varsinaista luun murtumaa ei näy. Rasitusmuutokset eivät tule äkillisesti ja yllättäen, vaan ne kehittyvät hiljalleen. Rasitusosteopatia onkin luun stressireaktio sen sietokyvyn ylittävään kuormitukseen.

Lanneselän rasitusosteopatia on nykyään harmillisen tavallinen rasitusvamma ja sitä esiintyy melkeinpä missä tahansa urheilulajissa, jossa tehdään selän toistuvia taivutuksia, tärähdyksiä, hyppyjä, nopeita suunnanmuutoksia tai harjoitellaan määrällisesti paljon.

Rasitusosteopatiaa on osattava epäillä, jos urheilija valittaa erityisesti selän taaksetaivutusliikkeessä ja/tai harjoittelun aikana ja sen jälkeen tuntuvaa alaselän kipua. Usein selkälihakset ovat ylijännittyneet, selkä tuntuu jäykältä ja kipua saattaa heijastella pakaroiden alueelle.  Jos kipu ja muut oireet eivät häviä kahden viikon selvästi kevennetyn harjoittelun ja oirealueen lihashuollon avulla, on syytä käydä lääkärissä.

Ajoissa löydettynä ja hoidettuna rasitusosteopatia usein paranee.

Fysioterapeutti Anna-Leena Niemelä

Urheilijan kipuoireiden sekä oireilun alkuun ja harjoitteluhistoriaan liittyvän kertomuksen perusteella lääkäri arvioi selän kuvantamistarpeen. Nykyaikaisilla menetelmillä (MRI) voidaan nopeasti ja helposti selvittää, löytyykö selästä oireita vastaavaa rasitusmuutosta tai jotakin muuta mahdollisesti kipua selittävää tekijää.  Parantuneet tutkimusmenetelmät liittyvät myös rasitusosteopatiadiagnoosin lisääntymisen, sillä aikaisemmin enemmän käytetyissä rtg-kuvissa ei näitä varhaisia murtumaa ennakoivia muutoksia näy. Ajoissa löydettynä ja hoidettuna rasitusosteopatia usein paranee ja urheilija voi jatkaa lajinsa harrastamista. Pitkittyneenä paraneminen on ongelmallisempaa ja voi johtaa nikamankaaren murtumaan (spondylolyysi) tai jopa nikaman siirtymään (spondylolisteesi), jolloin paranemisen ennuste on huonompi ja paluu harrastajaksi tai kilpaurheiluun on vaikeampaa.

Lanneselän rasitusosteopatian syntyyn vaikuttavat monet asiat.  Yleisesti rasitusvammat ovat seurausta yksipuolisesta ja paljon toistoja sisältävästä ja liian tiheästi samankaltaisena toistuvasta harjoittelusta.  Myös kuntoon ja taitoihin nähden liian kova harjoittelu, liian vähäinen huoltava harjoittelu ja lepo sekä liian nopeat muutokset harjoittelussa, varusteissa tai olosuhteissa lisäävät rasitusvammariskiä. Usein rasituskipujen taustalta löytyy tekniikkavirheitä tai puutteita lajin vaatimassa liikkuvuudessa tai liikkeiden hallinnassa. Kehon rakenteelliset poikkeavuudet, anatomiset virheasennot, vanhojen vammojen jättämät virheelliset liikemallit ja toistuvat virheliikkeet aiheuttavat ylimääräistä kuormitusta luille, nivelille ja nivelsiteille. Vaikeudet kehon ja erityisesti selän liikkeiden hallinnassa ja puutteellisuudet keskivartalon tukilihasten toiminnassa ja voimassa ovat tavallisia syitä rasitusmuutoksiin.

Harjoitteluympäristölläkin on merkitystä. Kova alusta (asfaltti, betoni, mondo), tökkäävä tekonurmi, liukas lattia altistavat vammautumiselle. Myös urheiluun epäsopivat jalkineet tai juuri lajinomaiset jalkineet (esim. nappikset, piikkarit) sekä kolea ja viileä sää voivat olla osatekijöinä ylirasitusongelmien taustalla. Hormonaalisilla tekijöillä on merkitystä rasitusvammojen esiintymiseen. Naisilla säännöllinen kuukautiskierto on merkki normaalista estrogeenin erittymisestä ja tällä on vaikutusta mm. kalsiumaineenvaihduntaan ja luuston lujuuteen. Ravitsemustekijöiden pitää olla nuorella urheilijalla kunnossa ja tästä syystä erityisesti D-vitamiinin ja proteiinin riittävään saantiin on kiinnitettävä huomiota.

Kun rasitusosteopatia on todettu, alkaa pitkäjänteinen kuntoutusjakso. Koska tarkkaa hetkeä liiallisen kuormituksen alkamiselle on vaikea todeta, edetään kuntoutuksessa sen mukaan milloin oireisto on alkanut. Hoitava lääkäri määrittää kuntoutuksen etenemisen aikataulun. Kuntoutuksen aikataulu pohjautuu kudosten paranemisaikatauluun, oireiden voimakkuuteen, urheilulajiin ja muihin mahdollisiin terveydellisiin tekijöihin sekä lääkärin kokemukseen. Selän toimintaan perehtynyt fysioterapeutti löytää urheilijaa tutkiessaan usein oireiston taustalta esim. toiminnallisen ryhdin heikentymistä, lanneselän liikekontrollin ongelmaa, lihasten aktivoitumisjärjestyksen häiriöitä, tukilihastoiminnan puutteita, epäsymmetriaa stabiliteetissa tai riittämätöntä liikkuvuutta. Näiden löydösten perusteella laaditaan urheilijalle sopiva ja asteittain etenevä harjoitusohjelma. Harjoittelun tavoitteena on puutteiden tai ongelmien korjautuminen ja selän rasituskestävyyden parantuminen. Fysioterapialla hoidetaan myös mahdolliset muiden selkärangan alueiden liikehäiriöt ja lihas- ja lihakalvojännitykset pois.  Jos urheilijalla on ongelmia esimerkiksi jalkaterissä tai hartiarenkaan alueella, on nekin hyvä huomioida kuntoutusvaiheen aikana.

YHTEISTYÖLLÄ KUNTOON

Kuntoutus toteutuu parhaiten, kun sekä urheilija, hoitava lääkäri, fysioterapeutti ja valmentaja toimivat yhteistyössä, riittävällä maltilla ja tarkkuudella. Kuntoutuksessa on mielekästä pelata varman päälle, kuin kiirehtiä liian nopeasti tavalliseen harjoitteluun ja kilpailuihin.  Kuntoutusjakson kesto vaihtelee 6-16 viikon välillä. Ensimmäinen kuukausi pidetään lepoa lähes kaikesta liikunnasta tai tehdään kivuttomia ja matalatehoisia asentokontrollin harjoitteita. Toisen kuukauden aikana voidaan aloittaa kevennetty aerobinen harjoittelu esim. vedessä tai pyöräillen. samalla aloitetaan liikekontrollin ja sovellettujen lihaskuntoliikkeiden harjoittelu. Kolmannen kuukauden aikana voidaan aloittaa kevyt juoksuharjoittelu ja vaativammat lihaskuntoliikkeet. Neljännen kuukauden aikana sallitaan asteittainen paluu oman lajin harjoituksiin ja vasta harkinnan mukaan täysipainoiseen harjoitteluun. Kuntouttava harjoittelu ja sen tarkka aikataulutus on aina yksilöllistä.

Normaaliin harjoitteluun palatessa valmentaja ja fysioterapeutti voivat yhdessä pohtia esim. voimaharjoittelun tekniikkaa ja tarkoituksenmukaisia lajinomaisia harjoitteita, joissa toteutuvat fysioterapiassa ohjatut ja harjoitellut asiat niin, että kuntoutus nivoutuu yhteen harjoittelun kanssa ja lisää sen monipuolisuutta. Valmentajan on hyvä tarkistaa onko harjoittelun rytmitys rasituksen ja levon sekä erilaisten harjoitusten välillä järkevä. On myös hyvä pysähtyä miettimään ovatko jotkin harjoitteet ylipäätään päivityksen tarpeessa.

Fysioterapeutin näkökulmasta selän rasitusvammojen huolellinen kuntoutus on tärkeää. Nuoren urheilijan alaselän kipuoireisto kyllä helpottaa ja nikaman verenkiertohäiriö paranee 3-4 kuukaudessa levätenkin, mutta ennuste urheilun täysipainoiseen aloittamiseen ja jatkamiseen on huono ilman systemaattista kuntoutusta. Ilman että heikkoja lenkkejä vahvistetaan, rasitusvammat uusiutuvat herkästi ennemmin tai myöhemmin. Huonosti toteutettu kuntoutus voi pahimmillaan johtaa toistuviin selkäkipuihin huolimatta siitä jatkuuko urheiluharrastus. Parhaimmillaan onnistunut kuntoutus antaa ison säkillisen uutta evästä harjoitteluun.