Menu

Aino-Kaisa Saarinen ja jalkapöydän tarina

Hiihtäjä Aino-Kaisa Saarisella on useita olympia- ja MM-mitaleita. Henkilökohtaisen maailmanmestaruuden hän voitti perinteisen tyylin kympillä vuonna 2009 Liberecissä. Viimeinen vuosi ”Aikun” elämässä on kulkenut pitkälle jalkapöydän murtuman ehdoilla. Nyt kaikki on taas kunnossa ja tavoitteena on hiihtää mahdollisimman monta palkintosijoitusta talven maailmancupeissa.

Jalkapöydän tarina alkaa Ramsaun leiriltä viime vuoden syyskuussa. Aino-Kaisa oli hiihtänyt jäätiköllä ja päätti loppuverryttelyksi juosta hotellille. Parisataa metriä ennen majapaikkaa hän kääntyi polulta tielle ja astui oikean jalkansa ulkosyrjälle. Nilkka pyörähti ympäri ja hiihtäjä kaatui.

- Tunsin kyllä heti, että jalkaterän ulkosyrjä sai kovan iskun. Nousin ylös, manasin rikkoutuneita trikoita ja yritin jatkaa juoksemista. Muutaman askeleen jälkeen tajusin, että nyt on parempi vain nilkuttaa. Majapaikassa otin lenkkitossun jalasta, eikä siinä näkynyt mitään kummallista. 
 
Siinä vaiheessa Aino-Kaisa ei vielä tiennyt, että hän oli aika saanut jalkaansa varsin tunnetun urheiluvamman eli ”Jonesin murtuman”. Tiukka lenkkitossu puristi jalkapöytää sen verran, että vielä hotellille tultaessa se ei ollut ehtinyt turvota. 
- Suihkun jälkeen jalkapöydässä oli golfpallon kokoinen patti. Jalka ei kestänyt varaamista ollenkaan. Silloin tiesin, että nyt on jotakin todella huonosti.
 
Aino-Kaisa sai elämänsä ensimmäisen luunmurtuman melko vaarattomalta tuntuneessa tilanteessa. Häntä hoitaneet lääkärit Oliver Michelsson ja Harri Hakkarainen ovat molemmat kuitenkin sitä mieltä, että sen takana ei ole ollut rasitusmurtumaa. Tällä kertaa ”osuma oli vain niin hyvä”. 
 

Harrin ja Oliverin yhteistyötä

 

Ramsausta Saarisen oli lähdettävä Schladmingiin sairaalaan. Jo matkalla hän viestitteli asiasta Harri Hakkaraiselle, joka aikanaan on toiminut hiihtomaajoukkueen lääkärinä. Itävallassa ensiapu oli Aino-Kaisan omin sanoin kuvaama ”jäätävän kokoinen” kipsi. 
 
Edessä oli lento Suomeen. Harri Hakkarainen antoi toimintaohjeet ja otti yhteyttä jalkakirurgi Oliver Michelssoniin. Tämä arvioi tilanteen ja teki päätöksen olla leikkaamatta jalkaterää. 
 
- Se oli riski, joka myöhemmin osoittautui oikeaksi ratkaisuksi. Kipsi poistettiin, jalka kuvattiin uudelleen ja sain sen tilalle kevyemmän jalkatuen. Jalkaterä oli hurjan näköinen, turvonnut ja musta, mutta Harri teki minulle kuntoutusohjelman ja ohjeisti myös henkilökohtaista valmentajaani. Oliver vastasi seurantakuvauksien aikataulusta ja kertoi, missä vaiheessa jalalle saa alkaa varata puolet painosta, sitten koko painon, milloin sillä voi alkaa kävellä tuella ja lopulta ilman sitä. 
 
Harri Hakkarainen antoi myös mainion neuvon lähteä kuntoutusjaksolle Kanarialle. Etelän lämmössä jalka tuntui paranevan rivakasti. Paikanvaihdos teki hyvää myös urheilijan pääkopalle.
 
- Matkan jälkeen menin tapaamaan Oliveria. Lennolla olin varvistanut, kun yritin ottaa reppua hattuhyllyltä. Arvelen, että se ei tehnyt jalkaterälle hyvää. Kuvissa näkyi, että murtuma oli päässyt hieman aukeamaan. Oliver totesi, että kuvan perusteella jalka pitäisi nyt leikata, jolloin kaikki alkaisi taas alusta. Kerroin kuitenkin, että jalkaterä ei tunnu enää kipeältä. Kaikki turvotuskin oli poissa. 
 
- Sain kuusi päivää aikaa ennen tarkempia kuvauksia. Jos niissä ei näkyisi paranemisen merkkejä, jalka olisi leikattava. Kyseiset kuusi päivää olivat kauden ehdottomasti raskaimmat. Roikuin löysässä hirressä, mutta ensimmäistä kertaa jalassa näkyi nyt luutumista. Aikaa tapaturmasta oli kulunut viisi ja puoli viikkoa.
 
Kun paraneminen alkoi sujua, Aino-Kaisa sai seitsemän viikon kuluttua tapahtumasta luvan kävellä jalalla. Viikon päästä sai hiihtää tasatyöntöä ja loppuviikosta jo vuorohiihtoa. Kymmenennellä viikolla luisteltiin ja lopulta juostiin.
 
- Ensimmäisellä 20 minuutin kävelyllä oli kyllä huikea tunne. Avauskilpailuni hiihdin sitten jo Rukan maailmancupissa marraskuun lopulla.
 

”Vertaistukea” ja ultraääntä

 
Aino-Kaisan koripalloilijapuoliso huomasi samoihin aikoihin, että NBA-tähti Kobe Bryant kärsi samasta vaivasta, tosin rasitusperäisenä. Bryantin jalka leikattiin ja hän pääsi takaisin peleihin nopeasti. Jalka alkoi vihoitella uudestaan ja kausi jäi lopulta kesken. 
 
- Minun jalkani leikkaamista tai leikkaamatta jättämistä palloteltiin huolella ja siksi Bryantin tilannetta oli mielenkiintoista seurata. Päätös leikkaamatta jättämisestä oli minulle ehdottomasti helpotus. Minua ei ole leikattu koskaan ja salaa toivoin, että ei leikata nytkään. Siksi suhtauduin omien asiantuntijoitteni mielipiteeseen rauhallisin ja luottavaisin mielin.
 
- Oliverin vinkistä sain Bioventus Suomelta murtuman paranemista edistävän Exogen-laitteen. Ainakin minusta tuntui, että ultraäänilaite edesauttoi paranemista, vaikka ihan varmasti sitä ei tietenkään voi tietää. Urheilija haluaa kuitenkin tehdä kaikki mahdolliset paranemista edistävät temput päästäkseen taas kisaamaan. 
 
Elokuussa 2015 Aino-Kaisa Saarisen jalan kunto on mainio. 
 
- Voin tehdä ihan kaikkea. Ainoastaan pitkillä 3-5 tunnin lenkeillä murtumakohtaan tulee pieni tuntemus. Se ei ole kipua vaan tunne. Oliver sanoi, että jalka on täysin terve noin vuoden kuluttua vammasta. Siihen luotan!
 
Esko Heikkinen