Menu

10 kysymystä käsikirurgille

Käsikirurgian erikoislääkäri Outi Nieminen kertoo rannemurtuman hoidosta ja toipumisesta.

1. Millainen on tyypillinen rannemurtumapotilas?

Rannemurtuma on niin tavallinen vamma, ettei tyypillistä tapausta ole. Niitä sattuu kaikenikäisille ja molemmille sukupuolille.

2. Tarvitsevatko kaikki rannemurtumat leikkaushoitoa?

Vain murto-osa rannemurtumista päätyy leikkaukseen. Rannemurtuma leikataan, jos asento on niin huono, että jälkiongelmia on odotettavissa.

3. Miten rannemurtuma hoidetaan?

Aluksi rannemurtumaa reponoidaan eli asetetaan murtuma paikoilleen vetämällä. Siten asento saadaan yleensä aika hyväksi ja pelkkä kipsihoito riittää. Leikkauksessa pyritään saamaan murtumakohta mahdollisimman lähelle ranteen värttinäluun alkuperäistä anatomista rakennetta.

4. Pitääkö leikkaukseen päästä heti?

Rannemurtuma pyritään leikkaamaan kahden viikon kuluessa, koska silloin murtumakappaleet eivät vielä ole ehtineet luutua väärään asentoon. Joskus viive on tarpeen, jotta kädestä saadaan hoidettua pois turvotusta.

5. Kuinka kauan paraneminen kestää?

Valtaosa murtumista paranee hyvin nopeasti, ja 2–3 kuukauden kuluttua toiminta on palautunut ihan hyväksi.

6. Entä kuntoutus?

Jälkihoito ja kuntoutus voivat kestää pitkään. Ranteessa voi olla jäykkyyttä, ja voimien palautuminen puristusotteessa voi kestää. Saattaa mennä vuosi ennen kuin ranteessa olleeseen vaivaan ei kiinnitä enää huomiota.

7. Voiko rannetta itse kuntouttaa kipsinpoiston jälkeen?

Fysioterapeutti osaa neuvoa, miten käden toiminnallisuuden saa mahdollisimman nopeasti palautumaan. Kaikenlaista toipumista edesauttaa se, että käsi on kivuton. Lääkkeiden ohella tärkeitä kivunhoitomenetelmiä ovat kylmäkompressio ja kohoasento.

8. Vaikuttaako osteoporoosi rannemurtumiin?

Osteoporoottinen luu luutuu samalla tavalla kuin terveeseen luuhunkin tullut murtuma. Osteoporoosi kuitenkin lisää murtumariskiä.

9. Mistä rannemurtuman voi itse tunnistaa?

Merkittävä murtuma on niin kipeä, että sen kanssa hakeutuu heti hoitoon. Muita merkkejä ovat turvotus, virheasennot ja pari päivää jatkunut kova kipu.

10. Miten murtumaa voi ehkäistä?

Liukuesteiden käyttö ainakin iäkkäillä potilailla on talvisin helppo ja tehokas tapa vähentää murtumia. Toinen hyvä keino ovat nastakengät.

Minna Pernaa