Ajankohtaista

[RSS]
  • Henkilöstöteko 2011

    15.2.2012
    Itellan Itä-Suomen palveluyksikön hanke "Vuorovaikutteisella ja osallistavalla johtamisella lisää hyvinvointia" on voittanut Henry ry:n ja Ilmarisen Henkilöstöteko 2011-kilpailun ja 10 000 euron palkinnon. Tiistaina 14.2 julkistettu valinta suotettiin 12. kerran. Hankkeessa hyödynnettiin lähiesimiesten ja henkilöstön työhyvinvointiosaamista ja ideoita.
  • Diacor on Suomen 2. paras työpaikka

    3.2.2012
    Great Place to Work eli Suomen Paras Työpaikka -kisan juhlallista palkintojenjakoa ja gaalaa vietettiin torstaina Merikaapelihallissa. Diacorilaisille ilta oli iloinen, sillä sijoituimme suurten työantajien hienosti toiseksi.
  • Lehdistötiedote 31.1.2012: Diacorin kasvu jatkuu

    31.1.2012
    Kotimainen terveyspalveluyritys Diacor jatkaa kovaa kasvuaan. Viime vuonna Diacorin liikevaihto kasvoi yli 15 prosenttia nousten lähes 67 miljoonaan euroon. Käyntimäärät yhtiön 13 lääkäriasemalla nousivat 10,5 prosenttia. Yhteensä Diacorissa oli vuonna 2011 lähes 580 000 vastaanottokäyntiä.   - Toinen perättäinen kaksinumeroinen liikevaihdon kasvuprosenttiluku ilahduttaa kovasti, sanoo Diacorin toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen.
  • Ruoholahden sairaalassa kymmenestuhannes leikkaustoimenpide

    30.1.2012
    Ruoholahdessa vuodesta 2009 toimineessa Diacorin sairaalassa ohitettiin tiistaina 24.1. merkittävä rajapyykki, kun sairaalan ylilääkäri Harri Heliö ja ortopedi Peter Pippingsköld riensivät onnittelemaan helsinkiläistä Anders Westerholmia. Toimenpiteestä heräämöön saapuessaan Westerholm oli nimittäin uuden sairaalan tasan 100000.
  • Kirsi Korpi urheilulääketieteen vastuulääkäriksi

    17.1.2012
    Diacor urheilulääketieteen vastaavaksi lääkäriksi on nimitetty Kirsi Korpi. Korpi on entinen maajoukkuetason pikaluistelija, joka erikoistuu parhaillaan kardiologiaan ja  tekee väitöskirjaa sydämen ultraäänitutkimuksesta.    Diacorin urheilulääketieteessä & liikuntalääketieteessä hänen tehtäviinsä kuuluu mm.
  • << Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Seuraava > Loppuun >>
Diacor Facebook